Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE – Lyhyt katsaus 2018
Tietoja Euroopan tasa-arvoinstituutista
Keitä me olemme?
Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) on ainoa sukupuolten tasa-arvoon keskittyvä EU:n erillisvirasto.
EIGE on koonnut yhteen ja laatinut runsaasti julkaisuja ja muita resursseja, ja siitä on tulossa EU:n sukupuolten tasa-arvon asiantuntijakeskus.
Mitä me teemme?
Pyrimme parantamaan naisten ja miesten tasa-arvoa EU:ssa ja sen ulkopuolella, jotta kaikilla on samat mahdollisuudet elämään sukupuolesta riippumatta. EIGEn tutkimustyön tavoitteena on, että sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ymmärretään ja tasa-arvokysymykset tiedostetaan paremmin kaikilla yhteiskunnan alueilla.
Tunnistamme naisten ja miesten välisiä eroja elämän eri osa-alueilla ja keräämme ja analysoimme tietoa sukupuolten eriarvoisuudesta. Tuemme myös päättäjiä näyttöön perustuvan käytännön tiedon avulla, jotta he voivat lisätä sukupuolten tasa-arvoa Euroopassa ja parantaa sekä naisten että miesten elämää.
Sukupuolten tasa-arvo – miksi?
Kaikkialla EU:ssa esiintyvän naisten ja miesten välisen merkittävän eriarvoisuuden vuoksi naisten potentiaalia ei ole täysin hyödynnetty. Jos haluamme luoda vahvemman, oikeudenmukaisemman ja yhtenäisemmän Euroopan, meidän on poistettava tämä epätasa-arvo.
Tasa-arvo edistää kasvua
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen EU:ssa loisi jopa 10,5 miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2050 mennessä. Työllisyysaste kasvaisi lähes 80 %:iin, ja EU:n bruttokansantuote (BKT) asukasta kohti voisi kasvaa lähes 10 %:lla vuoteen 2050 mennessä. Nämä arviot perustuvat tutkimukseemme.
Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) edistää sukupuolten tasa-arvoa. Työskentelemme tasa-arvon puolesta monin eri tavoin. Katso, miten!
TASA-ARVOINDEKSI: Etenemistä etanan vauhdilla
Vuonna 2017 julkaistiin sukupuolten tasa-arvoa kuvaavan indeksin kolmas laitos. Se on EIGEn kehittämä ainutlaatuinen mittausväline.
Kunkin jäsenvaltion ja koko EU:n saamien yksittäisten pistemäärien ansiosta sukupuolten tasa-arvoa on helppo vertailla eri maissa.
Vuosien 2005 ja 2015 välisenä aikana EU:n tasa-arvoindeksi nousi vain 4 pisteellä. Koko EU saa 66,2 pistettä, ja yksittäisten maiden tulokset vaihtelevat 82,6:sta (Ruotsi) 50:een (Kreikka), joten parantamisen varaa on paljon.
Indeksin kuusi pääaluetta ovat valta, aika, tieto, terveys, raha ja työ. Vallan osalta EU:n saama pistemäärä (48,5) on edelleen alhaisin, vaikka tämä osa-alue on kehittynyt kaikkein nopeimmin. Aika on osa-alueista ainoa, jonka pistemäärä laski 10 vuoden aikana ja on nyt 65,7. Tämä tarkoittaa sitä, että sukupuolten epätasa-arvo kotitaloustöihin, lasten tai muiden läheisten hoivaan tai sosiaaliseen toimintaan käytetyssä ajassa on kasvussa.
Indeksin kolmannen laitoksen ainutlaatuinen piirre on sen eri osa-alueet yhdistävä, risteävä näkökulma, joka osoittaa, kuinka naisena tai miehenä olemiseen liittyvät myös ikä, koulutus, perheen kokoonpano ja vanhemmuus, syntymämaa tai vammaisuus.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/gender-equality-index
EIGEn julkaisut
- Gender Equality Index 2017: Measuring gender equality in the European Union (2017)
- Gender Equality Index 2017: Methodological Report (2017)
- Gender Equality Index 2017: Main findings (2017)
Viimeaikaiset uutiset
Maakohtaiset analyysit omalla kielelläsi
Naisten ja miesten tasa-arvo on joissakin maissa parempi kuin toisissa. Tähän on useita syitä. Voidaksemme tukea jäsenvaltioiden kansallista päätöksentekoa enemmän olemme laatineet maakohtaiset tietosivut, jotka perustuvat tasa-arvoindeksin tuloksiin.
Kaikista 28 jäsenvaltiosta on laadittu omat profiilit niiden omalla kielellä.
Tutustu verkkosivustoomme!
Kuinka laajaa naisiin kohdistuva väkivalta on?
- EU:n saama naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuvaava pistemäärä asteikolla 1–100 on 27,5.
- Tällä tasa-arvoindeksiin kuuluvalla osa-alueella korkea pistemäärä kertoo naisiin kohdistuvan väkivallan vakavuusasteesta. Tulos osoittaa, että väkivalta on yleistä ja vakavaa. Se myös kertoo, että väkivallasta ilmoittaminen on puutteellista. Mittauskehys perustuu kolmeen tasoon eli yhdistelmämittariin, lisäindikaattoreihin ja taustatekijöihin.
- Tämä työkalu voisi auttaa jäsenvaltioita seuraamaan ja raportoimaan joistakin naisiin kohdistuvan väkivallan muodoista sen jälkeen, kun ne ovat ratifioineet Istanbulin yleissopimuksen.
EIGEn julkaisu
Ketkä ovat kaikkein haavoittuvimpia?
Sukupuolikysymysten osalta ei ole kyse ainoastaan sukupuolesta. Esimerkiksi yksinhuoltajien kokemukset ovat erilaisia kuin pariskuntien kokemukset. Ikä, koulutustaso, vammaisuus, asuminen muussa kuin synnyinmaassa – kaikki nämä tekijät vaikuttavat elämänkokemuksiimme sukupuolen lisäksi.
Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) viimeisimmässä tasa-arvoindeksissä tarkastellaan näitä eroja tarkemmin. Kaikkien alojen indikaattorit voidaan jakaa toisiinsa liittyviin ja keskenään risteäviin eriarvoisuuden osa-alueisiin verkossa olevan indeksirajapinnan avulla. Koko raportti risteävistä eriarvoisuuden osa-alueista julkaistaan vuonna 2018.
EIGEn julkaisut
- Gender equality needs to reach everyone: gender equality and disability (2018)
- Gender Equality Index 2017: Intersecting inequalities (2018)
SUKUPUOLTEN TASA-ARVON VALTAVIRTAISTAMINEN: Sukupuoli on aina tärkeä
Pohditko, liittyykö sukupuolten tasa-arvo omaan toimialueeseesi? Kyllä se liittyy. Me voimme osoittaa, miten.
Tasa-arvon valtavirtaistamisen edistämiseksi kehittämällämme alustalla korostamme sukupuolten tasa-arvon merkitystä 19:a politiikan alalla, jotka vaihtelevat kalastuksesta kulttuuriin. Täältä löydät suosituksiamme siitä, miten sukupuolikysymykset voidaan ottaa parhaiten huomioon näillä aloilla.
Sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistaminen voi vaikuttaa abstraktilta käsitteeltä, mutta me olemme kehittäneet tavan, jonka avulla voit hahmottaa asiaa helpommin. Käytä välineitämme toimintaohjelmien, sääntelytoimenpiteiden ja budjetoinnin valmisteluun, suunnitteluun, toteutukseen, seurantaan ja arviointiin. Ne auttavat organisaatiotasi tulemaan entistä tasa-arvoisemmaksi.
Etkö ole politiikan päätöksentekijä? Jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on oltava tietoa seuraavista asioista.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/gender-mainstreaming
EIGEn julkaisu
- EIGE’s methods and tools (2017)
Onko maasi parlamentti sukupuolisensitiivinen?
Uusi verkkotyökalumme auttaa sinua selvittämään asian. EU:n jäsenvaltioiden parlamentit voivat hyödyntää työkalua sukupuolten tasa-arvoon liittyvien vahvuuksien ja heikkouksien kartoittamisessa.
Jäsenvaltioissa naisten osuus parlamentin jäsenistä on keskimäärin alle kolmannes. Tämä ei edistä tasa-arvoista päätöksentekoa, jossa molemmat sukupuolet ovat edustettuina. Ilmiö onkin todellinen ongelma demokraattisissa yhteiskunnissa.
Työkalusta on saatavilla myös yleinen versio, joka on avoin kaikille.
Tutustu verkkosivustoomme.
Sukupuolitietoinen budjetointi
Jotta sukupuolten välistä tasa-arvoa voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti, sukupuolinäkökulman on oltava poliittisen päätöksenteon ytimessä. Tämä koskee myös talousarviosuunnittelua.
Miten voidaan varmistaa, että julkiset varat hyödyttävät kaikkia kansalaisia yhdenvertaisesti? Sukupuolitietoinen budjetointi auttaa ottamaan huomioon naisten ja miesten tarpeet julkisia varoja jaettaessa. Tasa-arvon valtavirtaistamisen edistämiseksi kehitetty alustamme voi auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan osallistavaa budjettia.
Vuonna 2018 laaditaan sukupuolitietoisen budjetoinnin välineistö, jonka avulla Euroopan unioni voi seurata sukupuolten tasa-arvoon liittyviä menoja (myös Euroopan rakenne- ja investointirahastojen varoja). Etsimme myös tapoja koordinoida sukupuolten tasa-arvoa ja työ- ja yksityiselämän tasapainottamista edistäviä toimia, joita Euroopan sosiaalirahasto ja Euroopan aluekehitysrahasto tukevat.
EIGEn julkaisu
- Gender budgeting (2017)
Verkkoväline GEAR on nyt saatavilla omalla kielelläsi
Tilastot osoittavat, että miehet ovat edelleen hallitsevassa asemassa tutkimus- ja innovaatioalalla. Olemme yhdessä Euroopan komission kanssa laatineet verkkovälineen sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi tutkimus- ja innovaatioaloilla. Tämä väline on Gender Equality in Academic and Research Organisations (sukupuolten tasa-arvo akateemisissa organisaatioissa ja tutkimusorganisaatioissa) eli GEAR.
Se tarjoaa tietoa ja ohjeita siitä, miten sukupuolten tasapuolista edustusta voidaan lisätä tutkimuslaitoksissa. Voit nyt käyttää työkalua omalla kielelläsi. Kieliversioita on tällä hetkellä saatavilla verkkosivustollamme 23:lla EU:n virallisella kielellä.
Tutustu verkkosivustoomme: Gender mainstreaming — Toolkits
EIGEn julkaisu
- Rakenteellinen muutos tutkimusalueella (2017) (23:lla EU:n kielellä)
SUKUPUOLEEN PERUSTUVA VÄKIVALTA: Sukupuolten välisen epätasa-arvon syy ja seuraus
Naisiin kohdistuva väkivalta on sekä sukupuolten välisen eriarvoisuuden syy että sen seuraus. Tärkeä osa työtämme on resurssien saaminen sen lakkauttamiseksi.
EIGEn työ keskittyy tutkimukseen, tilastoihin ja asiantuntemukseen. Sen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään ongelmaa ja sitä, miten se vaikuttaa yhteiskuntiimme. Toimimalla yhdessä EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden kanssa voimme luoda parempia synergioita ja tehostaa toimia väkivallan poistamiseksi.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/gender-based-violence
Viimeaikaiset uutiset
Määritelmät ja tietojenkeruu
Määritelmien ja tiedonkeruumenetelmien erilaisuuden vuoksi on vaikea kerätä luotettavia ja vertailukelpoisia tilastotietoja perheväkivallasta EU:ssa.
Miksi tarvitsemme parempia tietoja?
Luotettavat ja vertailukelpoiset tiedot ovat olennaisen tärkeitä seuraavissa tavoitteissa:
- Väkivallan koko laajuuden ymmärtäminen
- Seurausten ymmärtäminen
- Väkivallan torjuntaa koskevan politiikan tehokkuuden arvioiminen
- Poliisin ja oikeuslaitoksen toiminnan seuranta ja parantaminen
- Tiedottaminen poliittisille päätöksentekijöille
Olemme yhdessä jäsenvaltioiden kanssa laatineet maakohtaisia suosituksia siitä, miten ne voivat parantaa tietojenkeruutaan ja raportointiaan.
EIGEn julkaisu
- Data collection on intimate partner violence by the police and justice sectors (2018) (maakohtaiset tietosivut)
Tehokas uhrien suojelu
Sukupuolinäkökohtien tiedostaminen on hyvin tärkeää lainsäädännössä. Sen vuoksi olemme tarkastelleet EU:n ihmiskaupan vastaista direktiiviä ja uhrien oikeuksia koskevaa direktiiviä ottaen huomioon seksuaalisen riiston kohteeksi joutuneiden naisten ja tyttöjen erityistarpeet.
Suosituksissa keskitytään parantamaan uhrien mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että direktiivien täytäntöönpano on sukupuolisensitiivistä.
EIGEn julkaisu
Naisten sukuelinten silpominen: ongelma EU:ssa
Euroopan tasa-arvoinstituutti on tehnyt tutkimuksen, jossa arvioidaan sukuelinten silpomisvaarassa olevien tyttöjen määrää Belgiassa, Kreikassa, Ranskassa, Italiassa, Kyproksella ja Maltalla. Tällä vahingollisella perinteellä on monia pitkäaikaisia seurauksia, ja se voi jopa johtaa kuolemaan.
Tutkimuksemme osoittaa, että vahvat lait ja tietoisuuden lisäämiseen tähtäävät kampanjat ovat voimakkaita ennaltaehkäiseviä tekijöitä. Pelkkä laki ei kuitenkaan riitä. Lain täytäntöönpanoon liittyvä koulutus on ensiarvoisen tärkeää, ja siihen osallistuvien yhteisöjen tietoisuutta lainsäädännöstä on lisättävä.
Edellisessä raportissamme tarkastelimme vaarassa olevien tyttöjen määrää Irlannissa, Portugalissa ja Ruotsissa.
EIGEn julkaisut
- Estimation of girls at risk of female genital mutilation in the European Union: Belgium, Greece, France, Italy, Cyprus and Malta (2018)
- Estimation of girls at risk of female genital mutilation in the European Union (2015)
Verkkoväkivalta: todellinen uhka
Verkkoväkivalta on erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuva kasvava uhka. He ovat vakavien internetin väärinkäytön muotojen todennäköisin kohde.
Verkkoväkivaltaa käsittelevä raporttimme korostaa tarvetta saada lisää tietoa ja antaa poliittisille päättäjille suosituksia siitä, miten tätä väkivallan yleistyvää muotoa voidaan torjua. Vaaditaan esimerkiksi tehokkaampia poliittisia toimia ja tiedotusta sekä sukupuolisensitiivistä koulutusta poliisivoimiin.
EIGEn julkaisu
PEKINGIN TOIMINTASUUNNITELMA: Päätöksentekoa tukeva työ
EIGEllä on tärkeä tehtävä seurata sukupuolten tasa-arvon edistymistä Euroopan unionissa.
EU:n neuvoston puheenjohtajana toimiva maa voi vuosittain pyytää meitä tarkastelemaan lähemmin jotakin Pekingin toimintaohjelman 12 osa-alueesta. Tutkimuksemme perusteella puheenjohtajavaltio tekee politiikkaa koskevia suosituksia valitulle alalle.
Pekingin toimintaohjelma on maailmanlaajuinen sitoumus naisten voimaantumismahdollisuuksien lisäämisestä, ja se hyväksyttiin vuonna 1995 pidetyssä neljännessä naisten asemaa käsitelleessä maailmankonferenssissa. Tuemme EU:ta ja sen jäsenvaltioita tämän kansainvälisen sitoumuksen seurannassa.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/beijing-platform-for-action
Viimeaikaiset uutiset
Sukupuolen mukainen segregaatio koulutuksessa ja työmarkkinoilla
Usein sanotaan, että pojat osaavat paremmin matematiikkaa ja tytöt ovat huolehtivaisempia. Syvälle juurtuneet stereotypiat vahvistavat sukupuolten epätasa-arvoa ja haittaavat talouskasvua. Tutkimuksemme mukaan tytöt ja pojat valitsevat oppiaineensa usein perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti.
Vuonna 2014 vain 26 % koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalialan työntekijöistä oli miehiä. Luonnontieteiden, tekniikan, insinööritieteiden ja matematiikan aloilla vain 14 % oli naisia. Kuluneen vuosikymmenen aikana on tapahtunut vain vähän parannusta.
Informaatio-, viestintä- ja tietotekniikka-alalla (TVT/ICT) vain 17 % työntekijöistä on naisia. Koska tieto- ja viestintätekniikan alalla on yleinen pula työntekijöistä, tämä on todellinen ongelma Euroopalle. Tällä hetkellä teini-ikäiset tytöt EU:ssa eivät juuri suunnittele työskentelevänsä tekniikan alalla. Tämä johtuu pitkälti stereotypioista. Naisia ja miehiä tieto- ja viestintätekniikan alalla käsittelevässä raportissamme on keskitytty siihen, miten naisten potentiaalia tällä kasvavalla alalla voidaan hyödyntää.
Olemme myös laatineet hyviä käytäntöjä siitä, kuinka naisia voidaan houkutella TVT-alalle ja auttaa heitä kehittämään uraansa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamismahdollisuuksien avulla. Saatavilla on myös väline, joka tarjoaa suosituksia ja mahdollisia ratkaisuja tieto- ja viestintätekniikka-alan yrityksille. Tutustu ja kokeile!
EIGEn julkaisut
- Study and work in the EU: set apart by gender (2018)
- Study in the EU: set apart by gender (2018) (tietosivu)
- Work in the EU: women and men at opposite ends (2017) (tietosivu)
- Women and men in ICT: a chance for better work–life balance (2018)
Sukupuoli digitaalimaailmassa
Digitaalimaailma tarjoaa nuorille erilaisia mahdollisuuksia ja riskejä. Ne voivat olla tytöille ja pojille erilaisia.
Uusi tutkimuksemme auttaa ymmärtämään sukupuolikysymysten ja digitaalimaailman välisiä monimutkaisia suhteita. Tarkastelemme erilaisia digitaalisia trendejä, jotka vaihtelevat uusista sosiaalisen ja poliittisen sitoutumisen muodoista erilaisiin riskeihin, kuten sexting eli seksuaalisten kuvien lähettäminen, body shaming eli toisen ulkonäön arvosteleminen, verkkoväkivalta, radikalisoituminen ja valeuutiset.
Tutkimuksen tulokset valmistuvat vuonna 2018. Tutustu verkkosivustoomme!
EIGEn julkaisut
- Youth, digitalisation and gender equality (2018) (tulossa)
- Gender equality and youth: the opportunities and risks of digitalisation (2018) (tietosivu)
- Gender equality and digitalisation in the European Union (2018) (tietosivu)
EU:n ulkopuolella
Suhteiden lujittaminen EU:n laajentumisprosessissa mukana oleviin maihin
Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) on käynnistänyt neljännen hankkeen Länsi-Balkanin maiden ja Turkin kanssa sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Tavoitteena on parantaa sukupuolten tasa-arvon toteutumisen seurantaa julkisessa vallankäytössä, lainsäädännössä ja julkisissa käytännöissä.
EIGE osallistuu tänä vuonna kansallisten tasa-arvoindeksien kehittämiseen alueella. Pyrkiessään EU:n jäsenmaiksi ehdokasmaiden ja mahdollisten ehdokasmaiden on varmistettava, että sukupuolinäkökulma sisällytetään niiden poliittiseen päätöksentekoon.
Millä muilla tavoilla osallistumme?
Tuotamme helposti saatavilla olevaa tietoa
Kuinka monta naista julkisella yleisradioyhtiöllä on hallituksen jäseninä Portugalissa? Mikä on naisten ja miesten suhteellinen osuus Euroopan parlamentin ympäristökomiteoissa? Kuinka suuri on naisväestön määrä verrattuna miesten määrään Puolassa?
EIGEn sukupuolitilastotietokanta on sukupuolten tasa-arvoa koskevan tilastotiedon keskittymä EU:ssa. Se kokoaa tietoja yhteen vuorovaikutteiseen ja helppokäyttöiseen välineeseen. Tutustu tietokantaan ja poimi tarvitsemiasi tietoja hyödyntäen niitä eri näkökulmista. Päivitämme tietokantaamme jatkuvasti.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/gender-statistics/dgs
Autamme Eurooppaa viestimään
Etkö tiedä, mitä termiä tulisi käyttää? EIGEn online-sanasto ja -tesaurus tarjoavat tarkat ja ajantasaiset määritelmät sukupuolten tasa-arvoon liittyville keskeisille käsitteille. Näin voimme edistää yhteisymmärrystä kaikkialla EU:ssa.
Ensimmäiset kieliversiot ovat saatavilla verkkosivustollamme saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja liettuaksi. Kaikki käännökset ovat saatavilla vuoteen 2020 mennessä.
Sanastomme kehittyy ja muuttuu koko ajan samalla, kun kieli kehittyy. Ehdota päivityksiä ja auta sanakirjaa kasvamaan!
Lue lisää: https://eige.europa.eu/thesaurus
Tarjoamme pääsyn mittaviin resursseihin
Euroopan tasa-arvoinstituutin aineisto- ja dokumentointikeskuksen (Resource and Documentation Centre, RDC) yli 500 000 lähteestä koostuva aineistokokoelma tarjoaa tietoa sukupuolten asemasta kätevästi yhdessä paikassa. Tutustu muun muassa poliittisia asiakirjoja, kirjoja, artikkeleita, tutkimuksia ja erityistietokantoja käsittävään kokoelmaamme.
Teemme yhteistyötä johtavien sukupuolten tasa-arvoa käsittelevien eurooppalaisten dokumentointi- ja tietokeskusten kanssa tämän palvelun tarjoamiseksi.
Osa tästä lähdeaineistosta ei ole saatavilla muissa julkisissa kirjastoissa.
Lue lisää: https://eige.europa.eu/library/about
Kokoamme yhteen asiantuntijoita ja harrastajia
EuroGender-verkosto on paikka, jossa voit käydä keskusteluja muiden toimijoiden kanssa, vaihtaa tietoja tai kertoa omasta työstäsi.
EIGEn verkkofoorumin avulla voit sekä löytää että jakaa tietoa sukupuolten tasa-arvosta. Kirjautumalla sisään voit tehdä yhteistyötä eri puolilla EU:ta toimivien ja aiheen parissa työskentelevien päättäjien, asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa. Tutustu heidän näkemyksiinsä ja kerro oma mielipiteesi.
Tule mukaan: http://eurogender.eige.europa.eu
Lisää Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) mielenkiintoisia tutkimuksia ja raportteja julkaistaan pian.
White Ribbon -kampanja
Antonio Tajani
Euroopan parlamentin puhemies
Naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen on taistelu, johon jokaisen meistä on osallistuttava. On meidän velvollisuutemme puolustaa naisia kiinnittämällä huomiota tähän epäkohtaan.
Naisiin kohdistuva väkivalta juontaa juurensa sukupuolten eriarvoisuudesta. Väkivaltaa esiintyy myös siksi, että me, yhteiskuntina ja yksilöinä, annamme sen jatkua aivan liian usein kiinnittämättä siihen riittävästi huomiota.
White Ribbon -kampanja on maailman suurin kampanja, jossa miehet sitoutetaan torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Valkoisia nauhoja käyttävät miehet sitoutuvat siihen, etteivät he koskaan hyväksy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai syyllisty siihen tai pysy hiljaa sitä kohdatessaan.
Kutsumme myös sinut taisteluun mukaan:
- Hanki tietoja väkivallasta ja uhista, joita miehet kohdistavat naisiin.
- Kyseenalaista seksistinen kielenkäyttö ja seksistiset vitsit työpaikalla, koulussa ja perheessä.
- Mieti, ovatko omat asenteesi ja käytöksesi osa ongelmaa.
- Ole roolimalli pojille. Näytä, ettei miehisyys ole muiden alistamista.
- Kerro kampanjasta ystävillesi ja perheellesi.
- Puhu naisiin kohdistuvasta väkivallasta työpaikalla tai koulussa.
Tee se nyt – liity lähettiläisiin: https://eige.europa.eu/gender-based-violence/white-ribbon
Puhutaan!
EIGE on innostunut jakamaan uutisia ja tavoittamaan laajempia yleisöjä. Seuraa EIGEn toimintaa verkossa verkkosivuston ja muiden viestintäkanavien kautta.
Kaikki EIGEn julkaisut ovat saatavilla instituutin verkkosivustolla, sen Aineisto- ja dokumentointikeskuksen (Resource and Documentation Centre, RDC) kautta sekä EU Bookshopissa.
Aineisto- ja dokumentointikeskuksen asiointipiste sijaitsee Vilnan toimitiloissa pohjakerroksessa osoitteessa Vilniaus Gatvė 10. Asiointipiste on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.30–13.00 ja 13.30–18.00.
Jos teet tutkimusta tai etsit perusteellisempaa tietoa, voit käydä neljännessä kerroksessa sijaitsevassa erikoiskirjastossa. Pyydä lisätietoja tai sovi tapaaminen ottamalla yhteyttä aineisto- ja dokumentointikeskukseen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen rdc@eige.europa.eu
Jos sinulla on kysyttävää, voit ottaa meihin yhteyttä.
Saat kaikki ajantasaiset uutiset ja tiedot tapahtumista tilaamalla EIGEn uutiskirjeen